Toimintamme on päättynyt 4.7.2024.

”Ensimmäiseksi Pleikkariin saapuessa huomioin vanhempien ja henkilökunnan välisen hyvän vireen ja huumoriin. Pleikkarissa vallitsee aina hyvä ja lämmin tunnelma aikuisten kesken, mikä välittyy ennen kaikkea lapsiin. Lapsilla on päivittäin turvallinen ja innostava ilmapiiri uuden oppimiseen. Kielikylpy on ehdotonta plussaa!”

”Perheessämme isä on puhunut englantia lasten syntymästä saakka. Olemme erittäin tyytyväisiä, että omasta kylästä löytyi hoitopaikka, joka tarjoaa hyvän hoidon lisäksi kielikylvyn. Tämä on erinomainen mahdollisuus oppia toinen kieli tai vahvistaa toisen kielen käyttöä.  Samalla saadaan kieli käyttöön toisten lasten ja leikkien ohessa. Olemme erittäin kiitollisia The English Playschool of Asikkalalle! Erityisesti siitä, että lapsi nähdään yksilönä ryhmässä. Päiväkodin ihana henkilökunta luo luottavaisena ilmapiirin kasvaa ja kehittyä. Lasten arki on täynnä liikuntaa, musiikkia, askartelua, yhdessä oloa ja turvallisia oppimisen mahdollisuuksia. Onnen hetkiä pienen taimen taipaleella.”

”Kokemuksemme Pleikkarista ovat pelkkää plussaa. Pienet ryhmät ja rauhallinen toimintaympäristö ovat tarjonneet lapsillemme hyvän päiväkotitaipaleen. Ja mikä parasta, mukaan heille on tarttunut englannin kielen taitoja. Harva se päivä kotona pyydetään ”Milk please” ja lasketaan numeroita englanniksi.”

”Todella hyvä hoito, lapset huomioidaan yksilöinä. Pienet ryhmät, kodinomaista ja rauhallista. Kieli tarttuu pieniin ihmisiin, kun sitä arjessa käytetään. Ihan paras paikka!” 

”Tuntuu hyvältä jättää lapsi hoitoon paikkaan, jonka henkilökunnasta, kavereista ja puuhista lapsemme puhuu innoissaan päivittäin. Pieni ja tuttu porukka,  rauhallinen ja hyvin varusteltu leikkipiha. Liikuntahalli, hiihtoladut, luistelujäät, kirjasto ja luonto lähellä. Englannin kieli on tullut mukaan lapsen lauluihin ja puheisiin.” 


Playschool Facebook